Thursday, December 13, 2018
Home Page Testimonies About Us Supporting Us Photos Videos Newsletters english Upcoming projects Contact Us

Hosea Ministry International

Uutiskirje
25.11.2013

top_newsletter_end25nov2013a.jpg
UUTISKIRJE JOULUKUU 2013


Uutiskirje joulukuussa 2013

Tuoreet terveiset jälleen Filippiineiltä! Tietämättämme Herra oli taas kerran suunnitellut aikataulumme "taivaallisen sopivaksi". Mahdollisesti se ei ollut sitä inhimillisen järkeilyn mukaan, mutta mistä olisimmekaan voineet tietää luonnonvoimien yllättävästä iskusta saarille laskeutuessamme Manilaan.Kristina Kuvaja Suomen suunnalta sekä suomalainen siirtolainenPirkko Toivola Australiasta kuuluivat Hosean tiimiin tällä kertaa. Heidän lentokoneensa olivatkin sitten viimeiset, jotka saivat luvan laskeutumiseen, sen jälkeenlentoliikenne pysäytettiin, ja 453 lentoa jumittui Manilaan. Lautta- ja laivaliikenne samoin jättivät noin 30 000matkustajaa satamiin odottelemaan.

Katselin kadulla asuvia lapsia ja aikuisia ihmetellen, mihin nuo menevät suojaan, jos taifuuni iskee Manilaan. Hotellimme Manilassa sijoittui slummipuolelle, jossa kadut ja kujat ovat täynnä kodittomia. Jostain syystä tunnen oloni kotoisemmaksi Metro Manilan "run down" -alueilla kuin Manilan paremmalla puolella.

Taifuunista kehittyi lopulta 315 km:n tuntinopeudella kulkeva superjyrä. Sen oletettu reitti kulki myös Mindoron saarelle sääkartan mukaan, ja reitille kuului Ilo Ilokin, jossa meillä on alkanut työ, sekä Palawanin saari. Kukaan ei voinut tietää, mihinmyrskyn keskus osuu.
Pääkoulumme Mindorossa toimi virallisena evakuointikeskuksena, ja se oli jo niin täynnä myrskyä paenneita perheitä, että tarvittiin poliisipitämään järjestystä yllä.Kiitos kaikille esirukoilijoille, saitteaikaan IHMEEN, jota on mahdoton käsittää, kerron siitä kohta.

Aloin jo yhden yön jälkeenpitkästyä hotellilla, joka oli jo täyttynyt taifuunipakolaisista. Toisena päivänä, kun myrsky oli iskenyt Tacloban kaupunkiin ja tuhonnut Filippiinien saaristoa perusteellisesti, Yolandan (Haiyan) tuhot alkoivat paljastua kaikessa karuudessaan. Sydämeni nyrjähti, kun näin uutisista, että Mindoron saaremme toinen puoli ei ollut säästynyt. Saari on vuorijonolla jaettu kahteen osaan, Occidental Mindoroon, jossavanhimmat koulumme sijaitsevat, ja Oriental Minrodoon, jossa on alkuperäisheimoja ja joka on saaren ”vilja-aitta” hedelmällisen maaperänsä ansiosta. Oriental Mindorossa meillä on nyt myös uudehko Hosea-kirkko sekä ensimmäinenmangyan-heimon koulumme.

Taifuunioli moukaroinut alueen sileäksi. Saimme kirkoltamme tiedon, että ihmisillä ei ole siellä mitään syötävää ja että he tarvitsevat kiireesti ruoka- ja vaateapua. Olimme kuitenkin toivottomasti juuttuneetManilaan. Niinpä aloimme rukoilla kulkureittiä,edes YHTÄ liikkuvaa lauttaa, vaikka tiesin hyvin, ettei meri taifuuninjälkeen ole tyyni, se ei ole sitä koskaan. Järjellisesti ajatellen kukaan ei olisi lähtenyt merelle sillä hetkellä.

Olin todella huolissani myös Occidental Mindoron tilanteesta, sillä ihmiset elävät kalastuksella, ja myrsky oli heittänyt alukset rannalle pieniksi pirstaleiksi. Kun ei ole kalaa, ei ole syötävääkään. Ihmettelin, miten Hosea-aluksemme olivat selviytyneet - vai olivatko ne palasina - ja miten Aroman koulumme oli käynyt. Se sijaitsee ranta-alueella tuulien hakattavana, ja jo kolme vuotta sitten pienempi taifuuni nosti sen katon ilmaan.

Rukouksen aikana sain näyn. Näin lautan, jossa olimme, ja ison enkelin lakaisemassa merta peilityyneksi lautan edest䔦 Käytännössä mahdotonta, mutta Jumalalle kaikki onmahdollista. Luotin näkyyn ja sanoin, että Jumala tasoittaa tiemme ja pääsemme lähtemään. Näin kävikin. Yksi ainoa lautta uskaltautuisatamasta merelle, ja siihen piti ehtiä. Kaikki tapahtui täsmällisesti niin kuin Herran antamassa näyssä: kun lautta lähti, meri asettui peilityyneksi sen edessä. En ole koskaan nähnyt merta peilinä, ja monet ihmettelivätilmiötä. Jumala halusi meidän olevan oikeassa paikassa oikeaan aikaan,jakamassaapua sitä tarvitseville!

Perillä laitoimme heti ruoka- ja riisijakelun käyntiin.Vaatteet, joita olimmetuoneet monia kymmeniä kiloja, loppuivat heti.Kristina ja Pirkko ryntäsivät kauppaanostamaan uusia. Ostimme myösmassiivisen määrän kumitossuja, koska kengistä oli pulaa. Osa vaatteista lähti mukanamme Oriental Mindoron puolelle, samoin kenkäpakkaukset ja säkeittäin riisiä.

Pääkoulumme oli selvinnyt vaurioitta, yksi kattoa tukeneista kattopalkeista oli vain murtunut. Aroman kylän koulumme seisoi tukevasti paikoillaan, mitä ihmettelen. Ei vahingon vahinkoa, ellei ota huomioon tulvanpyyhkäisyä sisätiloissa. Jumala oli merkillisesti säästänyt OccidentalMindoron puolen suuremmilta vahingoilta. Ikään kuin sen ylle olisi laitettu suuri suojakangas taifuunin ajaksi.

Pastori Sonio muistutti minua profetiasta, jonkaolin antanut 2 vuotta sitten kirkossa: "Filippiinejä tulee kohtamaan sellainen asia, josta koko maailma tulee puhumaan. Niin suuri se tapahtuma on, että siitä tiedotetaan kaikkialla, mutta en tiedä, onko se hyvää vai pahaa." Itse olin unohtanut tällaisen sanoman, mutta pastori sanoi, että hänellä on kuvamuisti ja hän muisti vielä saarnan aiheenkin eikä tällainen sanoma jää keneltäkään huomioimatta. He olivat vain odotelleet, milloin se toteutuu, ja nyt se tuli. Ihmeellisesti Hosea-alukset myös säilyivät. Sonio oli heti ohjannut ne turvaan.

photo25nov2013a photo25nov2013b
Manqya aikuisopiskelijamme
Hosea Manqyan church


Oriental Mindorossa:

MatkustimmeOriental Mindoron puolelle, jossa mangyat täyttivät kirkkomme suurin joukoin. Kaikki eivät edes mahtuneet sisätiloihin, mutta loput istuivat sitten ulkona. Monet eri heimot odottelivat tuloamme keskinäisen harmonian vallitessa. Ihmiset olivat kävelleet pitkien matkojen takaa kirkkoomme. He itkivät saadessaan ruoka-apua ja painoivat jakamamme vaatteet hellästi itseänsä vasten. Sydämeni on kiinni näissä alkuperäisheimoissa. He ovat pienikokoisia ulottuen kainaloni kohdalle, pisimmät olkapäähäni. Sopisin koripallon pelaajaksi joukkoon.

Tulipa ostettua myös HEVONEN Oriental Mindorossa. Kävi nimittäin ilmi, että yksi pastoreista oli kulkenut paljain jaloin vuoristossa kolme tuntia vain päästäkseen kokoukseemme. Hänen ystävänsä huomautti, ettei tuo kaveri edes rukoile autoa itselleen. No eipä sillä tekisikään mitään vuoristoheimoja evankelioidessa, eikä pastorilla olisi bensarahojakaan”¦ mutta hevonen sen sijaan käy heinillä. Juttelimme hetken muista asioista, kun sain päähäni kysyä, mitä hevonen maksaa. Toinen katsoi hämmentyneenä ja kysyi, miten niin. Jatkoin, että haluan ostaa hevosen tuolle urhoolliselle pastorille. Kun kuulin hinnan, Kristina halusi osallistua lahjoitukseen puolella hinnalla (omistan nyt siis hevosen puolikkaan). Laskin rahavaramme ja kutsuin pastorin eteen, ja niin Hosea varta vasten lahjoitti hevosen hänelle. Mangyan-pastori oli niin shokissa, ettei hän osannut sanoa sanaakaan. Hän vain seisoi järkyttyneenä paikoillaan kyynelten valuessa poskille. Tämä uskollinen Herran palvelija oli vuosia vaeltanut jalkaisin tuulen pieksämässä maastossa tavoittamassa syrjäisimpiä alkuperäiskansalaisia, jotka ovat niin köyhiä, että jos ruokaa ei ole, he pyydystävät käärmeitä ja rottia ravinnokseen. Tapasin monia mangyan-pastoreita, ja mieleeni tuli alkuseurakunta näistä vaatimattomista miehistä ja naisista. Elämän uurteet näkyivät heidän kärsivillä kasvoillaan. He todella tekevät työtä intohimoisesti odottamatta tämän maailman palkkioita. Näin pitäisi meidänkin toimia hukkuvassa maailmassa.

Taifuuni Yolanda ei ollut ainoa murheemme, toinen paha,Zoraida, olimatkalla samaa saaristoreittiä meitä kohti - ihan kuin yhdessä taifuunissa ei olisi ollut tarpeeksi. Eräs taifuunin uhreistatotesi: "Faith stronger than storm", usko on suurempikuin taifuuni. Kirkot täyttyivät kuulijoista,henkiin jääneistä ja trauman kokeneista kuulijoista. Ehkä ero länsimaisiin ihmisiin oli siinä, ettei kukaan syyttänyt Jumalaa tuhosta, huolimatta siitä, että tragedia toisensa jälkeen on kohdannut kansaa. Maanjäristykset, mutavyöryt ja nyt tämä viimeinen isku, muutamia mainitakseni. 13 000 ihmistä on kadonnut jäljettömiin. Viralliset luvut pyörivät 3000 - 4000 välillä, mutta tähän lukuun kuuluvat vain löydetyt ja tunnistetut ruumiit. Todellisuudessa kokonaisia perheitä on kadonnut omaisineen. Suurimmilla tuhoalueilla nälkä on pakottanut ihmiset pyydystämään kulkukoiria ja syömään niitä. Jos jollakin on vähän riisiä kotonaan, siitä ei uskalla puhua, sillä se varastetaan heti.

Eräänsairaalan seinällä olikyltti 1 Pietari 3:14 "”¦vaikka saisittekin kärsiä vanhurskaudentähden, olette kuitenkin siunattuja.." "Even if you should suffer for righteousness' sake, you are blessed." Seinällä oli myös ristiinnaulitun Jeesuksen kuva, ja hoitaja kysyi jokaiselta kysymyksen "onko sinulla hengellisiä tarpeita, joista haluaisitkeskustella pastorin kanssa?" Tällainen on harvinainen kysymys nyky-yhteiskunnassa, jossa on muotia vältellä uskonasioita, mutta nämä ihmiset eivät pelänneet tuoda uskoansa esille. Tämäon jokapäiväistä elämää Filippiineillä, se ei ole vaintuhon jälkeistä hengellisyyttä. Pietarin sanoma oli kirjoitettu vainon kohteena olleille alkukristityille, ja sen tarkoitus oli rohkaista jamuistuttaa heitä siunauksistakärsimysten keskellä. Jumala tulee palkitsemaan uskollisuuden. Jos joku kysyy uskostasi, ole valmis kertomaan tie Kristuksessa! Samalla tavalla kuin tämä hoitajailmaisi uskonsa mekään emme saa pelätä emmekä epäillä sitä, keitä me olemme Hänessä. Usko on rakkautta ja armon osoittamista hukkuvalle maailmalle kaikissa tilanteissa.

photo25nov2013school.jpg photo25nov2013praying.jpg
Manqya heimon koulumme Rukous sairaiden puolesta

Hosea jatkaa työtään edelleenkin Filippiineillä. Nyt tarvitaan kaikki mahdollinenapu, sillä katastrofin tuhojen jälkisiivous kestää vuosia. Ulkoinen apu voi näkyä ympäristössä jonkun ajan kuluttua, mutta sisäinen trauma jää ihmisten sieluun muistutuksena elämän katoavaisuudesta. Jumala järjesti niin, että olimme hetipaikan päällä ja pystymme kanavoimaan avun suoraan kohteisiin. Pienenä järjestönä meidän ei tarvitse kierrättää mitään valtion kautta, ja paikallinen Hosea-tiimi, joka koostuu kantaväestöstä, on ainapaikalla. Raha menee sinne, mihin se on tarkoitettukin - ja heti. Valitettavasti suuret ulkomaiset humanitääriset järjestöt joutuvat kanavoimaan lahjoituksensa valtion kautta. Kun systeemi on korruptoitunut, osa avustuksista katoaa "avaruuden mustaan aukkoon". Filippiinien hallitus keksi myös laittaa lahjoituksille "lahjaveron", ja näin se voi kouraista laillisesti osan itselleen. Tämä ei koske onneksi Hoseaa, sillä toimimme toisella tavalla ja paikallisena järjestönä.

Olkaa siunatut ja muistakaa Filippiinien kansaa! Se tarvitsee nyt Jumalan armoa ja toivon. Voimme omalta osaltamme olla sitä siunaamassa.

Rakkain terveisin,

anne-sign.jpg


 

©2009-18 Hosea Ministry International Ltd