Thursday, March 28, 2024
Home Page Testimonies About Us Supporting Us Photos Videos Newsletters english Upcoming projects Contact Us

Hosea Ministry International

Uutiskirje
6.12.2021

img6dec2021news.jpg
UUTISKIRJE

Joulukuu

2021


HOSEAN UUTISKIRJE JOULUKUU 2021

TERVEHDYS ADVENTIN AIKAAN

Olemme olleet varsin siunattuja työssämme evankeliumin hyväksi erityisesti Mindoron saarellamme kaikista Covid-19:n tuomista vaikeuksista huolimatta.

Poikkeustilanne on avannut myös uusia mahdollisuuksia työkentäksi. Olemme edelleen jatkaneet yhteistyötä sekä armeijan että poliisivoimien kanssa ja saaneet erityisen oikeuden liikkua vapaasti. Hosea on tullut tunnetuksi evankeliumin julistajana ja hyväntekijänä. Hengellinen ja käytännön avustustyö yhdessä on tuonut tuloksia. Jumala antoi tämän avaimen jo alussa; olemme sitä noudattaneet, ja se on tuonut hyvän hedelmän.

Saimme myös rukousvastauksen nettiyhteyksiin: Manilassa oleva yhtiö laajeni saarelle ja kysyi huonetta hotellistamme käyttöönsä. Covid-19:n vuoksi emme ole voineet avata hotelliamme. He vuokrasivat huoneen kymmeneksi vuodeksi, vain laitteille. Tähän suostuimme sillä ehdolla, että he myös vetävät nettilinjat Hosealle, sillä tähän asti yhteydet ovat olleet surkeita. Yhteys on toiminut vain huoneeni yhdessä kulmassa; niinpä yleisenä vitsinä on ollut, että toisena vaihtoehtona on kiivetä pihan korkeimpaan puuhun.

dec2021img1a.jpg dec2021img2a.jpg

Nainen kävelee                                                      Tyhjä pyörätuoli

Viime kirjeessä mainitsin, että meillä on herätys jatkunut: sekä Cabacungan uusin seurakunta että Mamburaon kaupungin seurakunta ovat täynnä. Jumala on myös tehnyt merkittäviä parantumisihmeitä! Viimeisin on ollut halvaantuneen naisen parantuminen. Hän ei ollut voinut tehdä muuta kuin maata lavitsalla. Hänen naapurinsa kuljetti hänelle ruokaa ja sai idean tuoda hänet Mamburaon seurakuntaan. Nainen ei ollut uskossa, mutta ystävä kärräsi hänet eteen rukoiltavaksi.  Koko seurakunta rukoili pastori Sonion johdolla parantumista. Halvaantunut nainen nousi pyörätuolista ja alkoi kävelemään, ja itkien hän jätti elämänsä Kristukselle! Koko seurakunta itki ilosta. Tällainen ihme oli kaikille vahvistukseksi: Jumala totisesti on sama iankaikkisesti. Samoin pieneltä lapselta hävisi kasvain silmästä seurakunnan rukoillessa, ja koko paikalla ollut väki näki tämän ihmeen tapahtuvan.

Poliisiosasto valitsi myös Hosea-koulumme poliisikoulutuksen päätöstilaisuuden paikaksi. Moni näistä poliiseista on osallistunut ruokaohjelmaamme. Tilaisuus videoitiin suorana Manilaan ja mainittiin myös järjestömme yhteistyö heidän kanssaan, sekä Hosean raamattutunnit.

Cabacungan seurakunnassa pidimme alueelle kiitosjuhlan, johon opettajat valmistivat ruuat. Myös monet saaren johtohenkilöt osallistuivat juhlaan. Turawanin alkuperäisheimoja oli myös paikalla: heimolaiset vaelsivat jalkaisin vuorelta tilaisuuteen.

Vastaava kiitosjuhla järjestettiin Mamburaon seurakunnassa, jossa juhlavieraina olivat kuvernööri ja kaupunginjohtajia eri puolilta, sekä muita johtohenkilöitä. He totesivat, että kukaan muu ei ole huolehtinut ihmisistä katastrofien aikoina kuin Hosea. Se on merkittävä teko maassa, jossa sosiaalipalvelua ei ole. On ollut Jumalan armoa, että koululaiset tai seurakuntiemme jäsenet ovat olleet terveinä. Tämä on ollut kaikille ihmetyksen aihe, koska korona on riehunut tälläkin saarella niin kuin kaikkialla Filippiineillä. Tällä hetkellä rajoituksia on alettu purkamaan vapaampaan liikkumiseen. Heimotyömme jatkuu myös, ja olemme tavoittaneet uusia alueita. Aseellisten vartijoiden mukana olo on avannut evankeliumin tien sinnekin, mihin muuten olisi ollut liian vaarallista mennä, koska saarella on edelleen terroristeja monin paikoin.

Teidän rukouksenne ovat olleet tärkeässä asemassa työn eteenpäin viemisessä: työ on ollut runsaasti kasvavaa ja tuottanut hyvää hedelmää. Vastoinkäymiset ovat muuttuneet voitoiksi! Uskon myös, että teidän siunauksenne meille tulevat kääntymään myös siunauksiksi teille.

Jes. 40:31: ”mutta ne, jotka Herraa odottavat, saavat uuden voiman...”

Siunaavin jouluterveisin

Anne

anne-sign.jpg

 

Lääkintämissiossa hoideltiin 450 potilasta. Vuokrasimme paikallisen linja-auton

kuljettamaan Gamotin mangya-heimolaisia Bulalacaon heimokirkkoomme, jossa

missio pidettiin, sillä monet lapset ja vanhukset olivat liian heikossa kunnossa

tehdäkseen matkaa jalan. Juuri nyt on flunssa-aika, ja monilla heimolaisilla on myös vikaa keuhkoissa. He asuvat vuorilla risumajoissaan, joissa on kylmää tällä hetkellä. Lisäksi heikko ravinto alentaa immuniteettia, joten kokonainen sairauksien kirjo oli meitä vastassa. Olen todella kiitollinen lääkärille ja hammaslääkärille. He raivasivat kiireiseen aikatauluunsa tilaa varta vasten Hosean lääkintämission tähden.

 

©2009-2024 Hosea Ministry International Ltd