|
|
POIKA, JONKA MUNUAISET EIVÄT TOIMINEET (19/12/2009)
Olimme Palawanin saarella Puerto Princesassa sijaitsevassa koulussamme. Erään oppilaamme äiti tuli itkien pyytämään apua sisarensa pojalle, joka oli sairaalassa. Pojan munuaiset olivat vaurioituneet ja lääkärit olivat sanoneet, ettei häntä voitu enää auttaa. Sairaalassa ei ollut dialyysikonetta eikä pahemmin mitään muitakaan apuvälineitä tai koneita. Ainoa apu, mitä kuihtuvalle pojalle voitiin antaa, oli suoneen tiputettava neste, joka auttoi nestevajaukseen. Omaisille oli ilmoitettu, ettei poika eläisi enää kauan. Käytännössä vain odoteltiin, milloin kuolema tulisi ja lapsen kärsimykset loppuisivat.
| Menimme
sairaalaan. Lapsen näkeminen oli meille kaikille shokki, sillä hän ei
näyttänyt 15-vuotiaalta vaan pikemminkin noin 7-10 vuoden ikäiseltä.
Hän oli pieni, luurangon laihaksi kuivettunut, harmaakasvoinen lapsi,
joka istui vanhan ja ruostuneen rautasängyn päällä. Sängyssä ei ollut
patjaa eikä tyynyä, joku kangas vain peittämässä kovaa sängynpohjaa.
Lattialla oli kuivunutta verta ja seinillä näkyivät edellisten
potilaiden sairauksien merkit. Pojan täti ja isä olivat huoneessa ja
itkivät toivottomina.
|
 |
Puhuin pojalle Jeesuksesta ja kysyin, oliko hän uskossa. Ei ollut,
mutta halusi ottaa Jeesuksen vastaan pelastajanaan. Rukoilimme yhdessä
ja tietenkin pyysin myös parantumista, sillä Jumalan armo on suurempi
kuin pystymme tajuamaan. Vaikka omaiset odottivat pojan kuolemaa, se ei
estä Jumalaa toimimasta, sillä Hänen mahdollisuutensa eivät kulje
ihmisten ajattelun tai kykyjen mukaisesti.
Rukouksen jälkeen pojassa näkyi selkeä muutos. Hänen silmiinsä tuli toisenlainen katse ja tuntui kuin elämä olisi palannut häneen. Muutaman päivän kuluttua kysyin yhdeltä koulumme opettajalta, oliko pojasta kuulunut mitään uutisia. Hän vastasi iloisesti: ”Tiedätkö, Anne, kaikkien suureksi hämmästykseksi poika on alkanut toipua ja voi hyvin. Sellainen ei kerta kaikkiaan ollut lääkärien mukaan mahdollista. Jumala on puuttunut asioihin.”
|
|
|
|
