HOSEAN UUTISKIRJE

Lokakuu 2025

Jumala on siunannut työtämme. Eräänä aamuna, kun lapset olivat kokoontuneet koulun halliin, yksi lapsi osoitti ulko-ovea ja huusi: “Tuolla seisoo mies, joka on kokonaan pukeutunut pitkään, hohtavan valkoiseen paitaan!”

Opettaja ihmetteli, oliko koululle tullut ulkomaalaisia vieraita. Hän kääntyi katsomaan lapsen osoittamaan suuntaan. Pihalla istui muutamia äitejä, mutta ketään muuta he eivät nähneet. Pieni koulukas vakuutti, että kyllä siellä seisoi valkopukuinen mies, jolla oli pitkä, maahan asti ulottuva paita päällä. Aika outo vaatetus!

Koulussa oli kokoontunut kahtena yönä rukoustiimi, joka oli rukoillut lapsille varjelusta. Opettaja totesi, että sen täytyi olla Jumalan lähettämä enkeli varjelemaan heitä, niinkuin oli rukoiltu.

Lasten herätys jatkuu Hoseassa. Kahdeksanvuotiaan Rion johtamat kokoukset ovat päivittäisiä. Rio pitää ne samalla tavalla kuin aikuisten kokoukset on järjestetty: hän on muodostanut lapsista ylistystiimin, ja lapset todistavat, mitä heille on kokouksissa tapahtunut. Siellä kerätään myös kolehti.

Syöpää sairastava mies

Hosea koulut alkavat rukouksella

Rion äiti ihmetteli, miksi Rio kerää kokouksissa kolehdin. Hän kysyi Riolta: “Mihin sinä käytät kerätyt rahat?” Rio vastasi keräävänsä varoja toisen seurakunnan perustamiseen. Tällainen ajatus oli yllätys. Tuumin, että mistähän Rio saa näitä ajatuksia?

Jotain tuntuu olevan tapahtumassa. Herra Sim on pyhäkoulun opettaja ja hän ymmärsi, että lapset tarvitsevat säännöllisesti myös Raamattutunteja. Niinpä hän päätti aloittaa heille opetuksen, johon Rio osallistuu oman ryhmänsä kanssa. Nämä Raamattutunnit eivät ole kokouksia, vaan Sanan opiskelua. Rion ajatus toisen seurakunnan perustamisesta on käymässä toteen.

Muutamat ovat kysyneet, mistä Rio sai ajatuksen lasten kokouksiin. Hän oli tavallinen pikkupoika, ja eräänä aamuna hän heräsi itkien. Hänen äitinsä kysyi, mikä on hätänä. Poika kertoi nähneensä, kuinka Jeesus tulee hakemaan pian omansa pois, ja niinpä hänen on kerrottava Jeesuksesta toisille. Rio kuvaili, kuinka uskovat temmataan pilviin ja mitä sitten tapahtuu. Rio ei tiennyt, mikä on ylöstempaus, sillä siitä ei ole opetettu. Aikuiset eivät ole tietoisia siitä, mitä se tarkoittaa. Olemme keskittyneet evankeliointiin ja uskon perusasioihin. Ei siellä ole Raamattuja, ei aina edes uskovilla.

Riolla on käytössään vain vanha katolinen Raamatun painos. Olen yrittänyt löytää Manilan suurimmasta kirjakaupasta helpommin ymmärrettävää versiota tuloksetta, sillä niitä ei yksinkertaisesti ole katolisessa maassa. Nyt on tagalogin kielinen Raamattupaketti toimitettu Manilaan, ja sieltä se matkaa saarelle.

Hosea koulukkaat rukoilevat

Hosea koulukkaat pitää Raamattu

Rion yöllä näkemästä unesta/näystä alkoivat lasten kokoukset hänen kotonaan. Pian tilat kävivät ahtaaksi, ja niinpä lapsiryhmä siirtyi Hosea-kouluun Aromassa. Rio opiskelee Jumalan Sanaa ja valmistaa illalla seuraavan päivän saarnan. Lapset todistavat näissä kokouksissa, mitä Jumala on tehnyt heidän elämässään. Sen jälkeen Rio saarnaa ja rukoilee lasten puolesta.

Sunnuntaisin hän osallistuu Hosean pyhäkouluun ja nuorten kokouksiin, jotka ovat aikuisten kokousten jälkeen. Rio tuli eräänä sunnuntaina kysymään pastori Soniolta: “Miksi et ilmoita minun kokouksistani? Sinun täytyy se tehdä, koska ne ovat Hosea kokouksia, ja sinä kuulutat kaikesta muustakin.” Vastaavasti eräs poika tuli Rion luokseen innoissaan kuulemastaan saarnasta ja ilmoitti: “Minäkin haluan olla pastori ja saarnata!” Rio totesi: “Se on mahdollista, mutta ensin sinun on tehtävä parannus synneistä ja opittava Jumalan Sanaa.” Moni voi ihmetellä, miten pieni poika voikin olla niin Hengessä palava. Herra antaa kutsun ja siihen myös voiman.

Jooel 2: 2 “Näitten päivien jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat ja nuorukaiset näkyjä näkevät.”

Hosea työ menee eteenpäin. Jaamme ruokaa köyhillä alueilla ja julistamme siellä, minne muut eivät mene. Nuoria tulee uskoon; heillä on omat kokoukset yleiskokouksen jälkeen, koska kokoustilaan ei yksinkertaisesti mahdu kaikki halukkaat tulijat. Muutenkin seurakunnan jäsenmäärä lisääntyy.

Siunauksin, Anne

Return to front page: Etusivulle