Saturday, December 21, 2024
Home Page

Hosea Ministry International

Uutiskirje
28.02.2023

img28thdec2023news.jpg
UUTISKIRJE

Helmikuu

2023


HOSEAN UUTISKIRJE HELMIKUU 2023

Heippa jälleen lähetyskentiltä!

Filippiinien työkentällä on niin runsaasti tapahtumia, ettei kaikesta ehdi edes tiedottaa! Missio on edistynyt vauhdikkaasti, ja olemme saaneet suosiota myös valtion eri osastoilta.
Hammaslääkäriyliopisto kysyi, voisivatko vastavalmistuneet hammaslääkärit saada työkokemusta ja käyttää Hosea-koulun tiloja siihen tarkoitukseen. Hoito olisi ilmaista potilaille. Köyhillä ei ole saarella mahdollisuuksia hampaiden hoitoon. Asia järjestyi, ja missio pidettiin helmikuussa. Potilaita tuli niin runsaasti, että uusi hanke on jo vireillä.

Siispä maaliskuussa Hosea järjestää lääkintämission, johon olemme saaneet mukaan sekä lääkärin että hammaslääkärin. Tällä kertaa olen myös itse operaatiossa mukana. Lääkintämissio on tarkoitettu alkuperäisheimoille, joilla ei ole mahdollisuutta saada lääkärin hoitoa. Covid-rajoitukset estivät kolmen vuoden ajan lääkintämissiomme toiminnan, joten tarve on suuri.
Lisäksi Hosea on edelleen jakanut ruokaa syrjäisillä alueilla asuville puutteenalaisille ihmisille armeijan ja poliisivoimien avustamana.

feb2023imga01fd.jpg

Hosean ruokaohjelma

Terroristialueella oleva Hosea-seurakunta, joka on nimeltään Malpalao, kasvaa voimakkaasti. Siellä on ollut 300 armeijan sotilasta puhdistamassa aluetta terroristeista sekä NPA:n kannattajista (NPA tarkoittaa kapinallisia). Tämän laajan alueen evankeliointi ja ruuan jakelu ei ole yksinkertaista:armeijan on tutkittava viidakkotiet miinojen ja pommien varalta, jotta Hosea-tiimin matka olisi suojattu.

feb2023imga01wi.jpg

Ilmainen hampaiden hoito Hoseassa

Kerron Jumalan huolenpidosta, joka on koskettanut meitä kaikkia! Tämä tapaus oli myös Filippiinien tiedotusvälineissä. Entinen Hosean oppilaamme, joka on nyt 15-vuotias, lähti merelle isänsä kanssa pienellä kalastusaluksella. Merellä syntyi yllättävä myrsky, joka tuhosi aluksen. Omaiset olivat huolissaan, kun kaksikkoa ei kuulunut kotiin. Tapahtumasta kului kaksi viikkoa, ja isän sekä pojan oletettiin kuolleen myrskyssä. Surun murtamat omaiset pyysivät Hosea-pastoria rukoilemaan kanssaan. Rukouksessa pastori kuuli Jumalan äänen, mitä hän ei ollut aiemmin kokenut. Pastori kuuli sanat: "Kaksikko löydetään 24 tunnin sisällä", ja hän kertoi sen omaisille. Seuraavana päivänä, kun oli kulunut jo 15 päivää onnettomuudesta, he saivat ihmeellisiä uutisia: kiinalainen kalastusalus oli löytänyt isän ja pojan ajelehtimasta meressä! Nämä olivat kovia kokeneita, eivätkä aluksi pystyneet edes puhumaan. Heidät kuljetettiin Mindoron saarella olevan Mamburaon kaupungin satamaan, jossa omaiset olivat heitä vastassa ja totta kai myös maan media.

sykloni

Isä ja poika tuotu satamaan vasen kuva: kaksiken lötöpaikka

Heiltä kysyttiin, miten he ovat pysyneet hengissä kaksi viikkoa. He kertoivat takertuneensa laivasta irronneeseen kappaleeseen. Siihen oli takertunut pieniä etanoita, joita on aina alusten pohjissa kiinnittyneinä. Näitä etanoita he söivät, ja juomavesi tuli sateena taivaalta. Tämä oli Jumalan ihme, sillä kaksikon elinmahdollisuudet olivat olemattomat avomerellä. Ihme oli sekin, että kiinalainen kalastusalus edes pystyi huomaamaan puolikuolleet ajelehtijat oikealla hetkellä aallokon keskeltä. Kaksikko oli ajelehtinut Mindoron saaresta enemmän kuin 100 merimailin päähän.

Psalmi 34:8 "Herran enkeli asettuu niiden ympärille, jotka Häntä pelkäävät ja pelastaa heidät" (eng. psalmi 34:7 “The angel of the Lord encamps around those who fear Him, and delivers them")

Huolimatta siitä, että maailma ympärillämme synkkenee, Jumala tekee ihmeitä! Uskon Hänen kirkkautensa yhä vain voimistuvan pimeyden keskellä.

Siunauksin
Anne

anne-sign.jpg

Lääkintämissiossa hoideltiin 450 potilasta. Vuokrasimme paikallisen linja-auton

kuljettamaan Gamotin mangya-heimolaisia Bulalacaon heimokirkkoomme, jossa

missio pidettiin, sillä monet lapset ja vanhukset olivat liian heikossa kunnossa

tehdäkseen matkaa jalan. Juuri nyt on flunssa-aika, ja monilla heimolaisilla on myös vikaa keuhkoissa. He asuvat vuorilla risumajoissaan, joissa on kylmää tällä hetkellä. Lisäksi heikko ravinto alentaa immuniteettia, joten kokonainen sairauksien kirjo oli meitä vastassa. Olen todella kiitollinen lääkärille ja hammaslääkärille. He raivasivat kiireiseen aikatauluunsa tilaa varta vasten Hosean lääkintämission tähden.

 

©2009-2024 Hosea Ministry International Ltd